lauantai, 10. kesäkuu 2017

Allyn kertomaa

Tuolla meidän äipällä on joku tarkoitus viedä mut ja mun mummopuolikas johonkin missikisoihin. Me käytiin lenkillä siellä missä ne missikisat on. Siellä oli myös sellaisia isoja "kavereita" hyppimässä jotain esteitä ihan kuin olisi ollut "isojen koirien" agilityä. Niitä oli ihan vaan vähän jäätävä tuijottamaan. Sitten äippä laittoi mun missikisa remmin kaulaan niin silloinhan unohdin ihan tyystin nuo isot "kaverit". Mä niin tiedän, kun missikisa remmi laitetaan, niin silloin mun pitää seisoa ja saan Kivikylän lihapullia hienosta seisomista. Joo joo, muut ei kelpaa tai kyllä jos äippä ostaa Atrian lihapullia niin ne menee just just. Kivikylän lihapullat kyllä maistuu paremmalle, pakko myöntää. 

Mä kuulin, että olen missikisojen nuortenluokassa. Mä olen siis meidän perheen teini. Ikää minulla on silloin kuusi päivää vajaat 20 kuukautta. Mä kyllä ymmärrän niin tuota äippää miksi mua kutsutaan Ally the teini. Onhan nuo kaksi jo niin muoriii ja mummooo. Selmakin on Riihimäellä mummoluokassa. Kyllä mun täytyy myöntää, että mä osallistun ihan mieluusti missikisoihin. Palkkiona kun saa herkkua jota tuo meidän äippä voisi antaa useamminkin. Miksi se ei anna? En tiedä.

Trio kauneusunilla ❤️❤️❤️

IMG_0133.jpg

 

 

keskiviikko, 7. kesäkuu 2017

Selman kertomaa

Tuo meidän äippä tuli hakemaan minua ja sitten lähdettiin kohti uutta kotia. Mä asun nykyään Hausjärvellä. Minulla on isosisko ja pikkusisko. Niiden nimet on Meea ja Ally. Minun täytyy kertoa, että mä hieman meuhkasin autossa. Enhän tiennyt mihin me ollaan menossa. Kun tulimme uuden kotitalon pihaan, niin äippä haki siskot ulos. Tutustuimme hieman auton vieressä ja lähdimme ns. tutustumislenkille. Minä olin hienosti remmissä. Opin jo sen, että kun äippä pysähtyy niin se tarkoittaa en vedä. Pikkusisko haki namin äipältä ja tajusin silloin, että on ok olla vetämättä. Tulimme sisälle ja olimme kuin aina oisin ollut äipän koira. Meillä lauma hierarkia muodostui heti. Kunnioitan sitä, että Meea on laumanjohtaja. Se kertoi sen minulle muutamalla ylähuulen nostolla. Mä olen kuitenkin onnellinen rouva koira. Saan nukkua sohvalla. Sängyssä en vielä, koska minulla on juoksut. Äippä sanoi minulle, että eipä olisi uskonut, että minun muuttoni olisi sujunut näin hyvin. Mä oonkin kiltti mummo. Tänään nimittäin selvisi, että olen Allyn mummopuolikas (äipän huomio! Allyn mummo Vieno on Selman siskopuolikas).

keskiviikko, 7. kesäkuu 2017

Meidän trio

Minä vanhimpana päätin esitellä meidän trion. 

Minä olen siis Meea, virallisemmin Crawford Just A Wish. Olen syntynyt 26.2.2006. Ikää on siis komeasti kertynyt himpun yli 11 vuotta ja kolme kuukautta. Minulla on pikkusiskot Selma ja Ally.

Selma kotiutui meidän perheeseen eilen. Selma on virallisesti Wauhtipyörän Zelda. Syntynyt se on päivää vajaat kolme vuotta myöhemmin kuin minä eli siis 25.2.2009.

Trion pahnanpohjimmaisena on meidän teini Ally. Rekisterikirjassa sen nimi on Babbler's  Kisses For Alina. Ally on syntynyt 7.11.2015.

Me emme osaa valitettavasti nelitassujärjestelmää iPadilla, joten meidän äippä auttaa meitä kertomaan jatkossa meidän jorinoita. Sen nimi on täällä äippä, Aliina rai sitten kun me näytetään sille ns. keskitassua, niin silloin sen nimi voi olla mikä tahansa 😊